Saagan tarina alkaa

22.9.2013 Ajomatka Jyväskylään tuntui pitkältä ja jännittävältä. Matkan aikana jalat tutisi, sydän pamppasi, nytkö on aika nähdä pennut ihan livenä. Kurvattuamme pihaan vastassa oli lämmin vastaanotto aikuisia kessuja sekä niiden omistaja. Tullessamme tupaan pennut vielä nukkuivat ja joimme kahvia ja höpöttelimme niitä näitä koirista kasvattajan kanssa. Pikku hiljaa rupesi kuulumaan kolinaa ja vinguntaa. Pennut olivat hereillä! Voi ei, sydän suli.

Pennut olivat kuukauden ikäisiä, eikä vielä kaikki toiminnot olleet vakaita. Pennut kellahtelivat puolelta toiselle ja välillä pyörähtivät ihan ympäri, mutta se ei menoa haitannut. Sitä kesti reipas 10 minuuttia, kun pennut olivat valveilla ja sitten ne taas nukahtivat. Yksi oven rakoon, toinen työnsi päänsä mitä ihmeellisempään aukkoon ja toiset nukkuivat ketarat oikoisena.

Kasvattajan kanssa juteltiin vielä hetki ja käytiin tärkeitä sopimusasioita läpi. Pentujen tuoksu ja temmellykset pyörivät mielessäni, kun ajoimme läheiselle huoltoasemalle. Silmäni kiilsivät ja naamani oli kuin naantalinaurinko. Ensimmäinen soitto ystävälleni. Puhelu oli täynnä intoa, hämmennystä ja hösötystä. Saatuamme mahamme täyteen lähdimme ajamaan kotiin päin. Matkalla havahduin, kertaatko vielä mitä kasvattaja selitti. Puolet asioista meni suin päin ohi, kun ajatukset olivat olleet pennuissa. Sieltä täältä muistin syövereistä muistui mieleen kaikki asiat, onneksi meitä oli kaksi kuuntelemassa.

Sen jälkeen alkoi odotus ja tavaroiden hankinta. Tarvittiin vesi- ja ruokakuppi, kevythäkki missä nukkua ja matkustaa, panta ja hihna, kampa sekä puruleluja. Oikeanlainen harja saadaan kasvattajalta. Nyt alkoi myös uudestaan koirakirjan lukeminen, Tuire Kaimion Pennun kasvatus. Ruokakupit keittiönlattialle odottamaan ja yhteisistä pelisäännöistä sopiminen alkoi.

- Makuuhuone pyhitetään, ei koiraa
- Sohva pyhitetään
- Ruokailun ajaksi koira pois keittiöstä
- Yksin ollessa pesuhuoneeseen
- Takapihan aitaus?
- Viikko sohvalla nukkumista, pennun läheisyydessä

Viikot tuntuivat pitkiltä ja odotus raskaalta. Jossain vaiheessa oma kyvykkyys hoitaa, ottaa vastuuta ja huolehtia pennusta nousivat mieleeni, tuolloin kirja painautui naamani eteen voimmakkammin. Toisena päivänä huomasi, että ei, tässähän on enää 2 viikkoa aikaa ja kaikki on vielä kesken.

Viimeinen viikko koitti. Tuntemukset olivat hyvin sekavat. Jännitti, pelotti, kauhistutti, ihastutti, innostutti. Onneksi viikko meni nopeasti töissä, opetellessa uusia asioita, niin ajatukset eivät olleet 24/7 pennussa.

Sitten koitti se päivä, 20.10.2013 Saaga tuli kotiin.